|
|

Lakumestan tuoreita lakuja, toffeita ja marmeladia on valmistettu Kuusankoskella jo 10 vuoden ajan.
Makeisten valmistus Kuusankoskella vuonna 1995 oli ajautua tilanteeseen, jossa jo suosituksi tulleet makoisat lakritsan, toffeen ja marmeladin valmistus oli loppua silloisen yrittäjän lopettamisaikeiden vuoksi. Silloisilla työntekijöillä oli alalta jo pitkälti osaamista valmistuksessa ja jonkin verran markkinointikokemusta.

Uuden yrityksen toiminta aloitettiin 1.1.1996 ja se jatkuu edelleen menestyksekkäänä. Yrityksemme on myös kuulunut jo vuodesta 2003 lähtien AAA-luokkaan (Dun & Bradstreet). |